LUISTELUKOULU JA JATKIS

Luistelukoulu_jatkis_maanantai Luistelukoulu_jatkis_keskiviikko

  • SalPan luistelukouluun ovat tervetulleita sekä tytöt että pojat.
  • Luistelukoulussa luistellaan kerran viikossa maanantaisin tai keskiviikkoisin. Mahdollisuutena on luistella myös molempina päivinä, mutta tästä kannattaa keskustella ensin valmentajien kanssa.
  • Tällä hetkellä luistelukoulussa luistelee n. 100 lasta.
  • Lapset on jaettu ryhmiin iän ja taitotason mukaan. Jokaisessa ryhmässä on koulutettu ohjaaja ja mahdollisesti myös apuohjaaja.
  • Jatkisryhmäläiset luistelevat 1-2 kertaa viikossa. He ovat edistyneempiä luistelukoululaisia.
  • Iältään he ovat 7-15-vuotiaita. Ryhmäläisten tavoitteena on oppia perusasioita taitoluistelusta. Jäällä harjoitellaan ensimmäisiä hyppyjä ja piruetteja.
  • Luistelukoulu vastaavana toimii Tiina Huhtala (tiina.huhtala(at)salpa.net)